Monen monta vuotta oon tapellut päästäkseni tutkituttamaan itsestäni ADHDn, koska oon tuntenut että mussa on jotain outoa.
Myös läheiset ihmiset ovat pienestä pitäen huomioinut vilkkauteni ja impulssiivisuuteni. Ala-sateelta asti käynyt psykologeilla jos jonkinmoisten käytöshäiriöiden takia.
Milloin olen menettänyt hermoni ja heitellyt tuoleja, on kyllästyttänyt jonka takia hypännyt koulun ikkunasta ulos ja jos asiat ei mennyt haluamani mukaan, on myös kaverit saaneet tuta välillä jopa nyrkistäni.
Kaikki oli suht hallinnassa ala-asteen ajan, kun olin pienissä kyläkouluissa, joissa luokka koot pysyivät pieninä. Yläasteelle siirtyessä karkasi mopo käsistä, vertauskuvallisesti.
Luokka oli niin iso ja opettajia vain yksi, tälläin ihmisenä jolle pitää selittää ja pilkkoa 1000 kertaa ennenkuin ymmärtää ohjeet, tämä luokkakoko oli aivan aivan liikaa.
Opettaja ei kerennyt millään istumaan vieressäni joka päivä ja joka tunti selittämässä asioita, joten turhauduin jäädessäni muista jälkeen ja totesin itsekseni "turha täällä on käydä, kun en minä täällä mitään opi."
Näin ollen valitettavasti lintsasin ahkerasti.
Monien välivaiheiden ja ongelmien jälkeen,( jotka on parempi jättää avaamatta julkisessa blogissa ) asiat rupesivat helpottamaan. Pääsin nipinnapin luokalta läpi, vaihdoin koulua vaajakoskelle joustavan perusopetuksen (jopo) luokalle käymään yläasteen loppuun.
Uudessa luokassa oli vajaa 10 oppilasta, 1 (erityis?)opettaja ja 1 ohjaaja.
Opiskelu oli enimmäkseen työssäoppimista ja vain vähäinen määrä kirjojen pänttäämistä. Läpäisin yläasteen omastamielestäni hyvin numeroin.
Muutin omilleni ja aloitin lähihoitaja opinnot. Muutamia kursseja suorittamatta, useita eri tukikeinoja käytössä, kun muita saattaa kuulemma häiritä mun pomppiminen ja käsilläseisominen kesken oppitunnin.
Täälläkin sai aikansa tapella, että pääsin neuropsykologisiin testeihin. Mutta kun pääsin, kerkesin 10min istua vastaanotolla ja kuulin lauseen "Ihan selvä ADHD, miksei sua oo aikaisemmin tutkittu?" No niinpä...
Mulla 'oireisto' näkyy mm.
Jatkuvana liikkeenä (pompin, hyörin, pyörin, seisonkäsilläni, naputan)
Aloite kyvyttömyytenä kaikkea muuta paitsi kiinnostavia asioita kohtaan.
Miljoonanan eri asiana jotka olen aloittanut ja jotka ovat tänäkin päivänä kesken.
Asioiden jatkuvana unohteluna. Oman nimensäkin muistaminen on välillä vaikeaa.
Laajoina tunne skaaloina, joissa ei ole sitä neutraalia. Kaikki on siis mahtavaa tai paskaa.
Keskittymisen ja hahmottamis vaikeutena.
Suunnattomana impulssiivisuutena. Millon oon muuttamassa turkkiin, millon italiaan, millon halun fitnessmalliksi, lääkäriksi....
Tähän asti mun impulssiivisuus ideat on ollut suhteellisen turvallisia.
Oon voinut hyvällä omatunnolla sanoa "ei hätää, en mä oikeasti, Anna mun vöyhöttää kuukausi niin tää menee ohi"... noh nyt en voi enään sanoa noin kun on taskussa menolippu espanjaan. Tän impulssiivisuus idean kerkesin toteuttaa vahingossa tässä puuskassani.
Diagnoosia ei ole vielä taskussa, kun tutkitaan vielä oppimisvaikeudet, joten ei pidä vielä liikaa riemastua, mutta tästä se lähtee.
-Ronja
